Nainen ja koira parvekkeella, pihalla uima-allas.

Vieraskynä: Kuinka koronavirus vaikuttaa diginomadin arkeen?

Prologi – kuinka yhteistyö Kumun kanssa alkoi

Vaikka on joulukuu, on jo aamukahdeksalta kuuma. Päädyn istumaan santodomingolaisen hotellikahvilan terassille varjoon ja avaan Skypen. Tapaan kumulaiset Aulin ja Elinan ensimmäistä kertaa ”kasvokkain” videopuhelussa! Esittelyjen jälkeen alamme keskustella yhteisistä projekteista, joita päästään käynnistämään alkuvuodesta.

Keskustelu katkeaa hetkeksi, kun paikallinen kulkue vanhoja autoja ja ihmisiä kansallisasuissa rymistelee ohi. Suomen päässä tämä keskeytys onneksi vain naurattaa.

Olen viimeisen kahden vuoden aikana tottunut tekemään töitä meluisissa kahviloissa, ihmeellisinä päivänaikoina ja ergonomisesti kyseenalaisissa työasennoissa esimerkiksi kymmenen tunnin bussimatkalla Cannesista Barcelonaan. Koen että erikoiset paikat, yhteydenpitotavat ja muu ”sekavuus” tuovat itselleni lisäpuhtia työntekoon ja ruokkivat luovuutta. Ainakin niin kauan kun netti toimii.

Diginomadin elämä ennen koronaa ja sen aikana

Vaikka kotoa työskentely on minulle tuttua, eikä päivissäni ole tätäkään ennen ole juuri mitään rytmiä ollut, ovat koronavirus ja sen tuomat rajoitukset silti muuttaneet elämääni huomattavasti. Asun tällä hetkellä Kanariansaarilla, ja täällä pätevät samat liikkumista rajoittavat säännöt kuin Manner-Espanjassa. Tämä tarkoittaa, että kotoa saa poistua vain kauppaan ja koiran kanssa lenkille.

Rajoitteet ja huoli viruksesta vaikuttavat fyysisen liikkeen lisäksi henkisesti. Kuten yllä mainitsin, luovuuteni ja ja sieluni sykkivät, kun saan työskennellä esimerkiksi madridilaisen baarin kulmapöydästä silmäillen välillä ympärilläni vilisevää elämää. Siksi viimeinen kuukausi onkin vaikuttanut työintooni ja mielialaani voimakkaasti. Kuinka saada hommat taas rullaamaan ja motivaatio koholle? Vinkkejä on verkko ja media täynnä. Miksi niihin on niin vaikea tarttua?

Jooga on ollut yksi parhaita selviämiskeinoja tässä tilanteessa. Omalla terassilla tehtävät joogaharjoitukset (muun treenin ohella) ovat olleet tärkeä irroittautumiskeino viime viikkoina. Yhdellä video-ohjatulla tunnilla opettaja sanoi vaativan tasapainotunnin keskellä näin: ”Kun ulkoapäin tulee meitä epätasapainottavia ja haastavia asioita, on meidän löydettävä tasapaino ja rauha sisältämme.” Koen, että näin on todella käynyt!

Vieläkin on päiviä, jolloin tuntuu että kolmaskaan kahvikupillinen ei herätä aivoja ja kaikki ei-kiireelliset asiat jäävät tekemättä. Olen oppinut olemaan itselleni ja muille myötätuntoinen ja pyrkinyt huomioimaan hyviä asioita. Erityisesti minua on inspiroinut ihmisten auttamishalu ja tilanteen synnyttämät innovaatiot. Pienyrittäjien palveluiden markkinapaikka verkossa ja koululaisille vapaaehtoisvoimin vedetyt etätunnit kannustavat itsekin ideoimaan ja auttamaan. Yhdessä tästä selvitään!

Rilla Keminen
Sosiaalisen median strategi, freelancer

 

Digimarkkinointia sieltä missä pippuri kasvaa

Kirjoittaja Rilla Keminen on sosiaalisen median ja muun digimarkkinoinnin tekijä, joka toteuttaa visiotaan digital nomad -elämästä maailmalla. Hän nauttii eritoten sosiaalisen median sisältöjen ja kampanjoiden suunnittelusta. Jos koet, että yrityksenne some kaipaa ravistelijaa tai suurempaa liekkiä, she’s your girl!

Rilla on Kumun yhteistyökumppani, joka hyppää sujuvasti osaksi kumujen tiimiä, oli kyseessä suuri tai pienempi projekti. Jutellaanko lisää seuraavasta somekampanjastasi tai sisällöntuotannosta? Ota yhteyttä, autamme mielellämme.