Perhe, työ, yrittäjyys

Meitä on Kumussa monta äitiä. Alle kouluikäisiä lapsia kumulaisilla on yhteensä kuusi. Ihan ykkösjuttu työ- ja perhe-elämän ristiaallokossa selviämisessä on kunnallinen päivähoito, joka ruokkii, leikittää ja ulkoiluttaa perheen pienimmät työpäivän aikana. Lisäksi suurkiitos kuuluu myös niille isovanhemmille, jotka auttavat lastenhoidossa ja tarjoavat välillä lämpimän ateriankin työpäivän päätteeksi.

Joskus työn ja perheen yhdistäminen vaatii myös luovempia ratkaisuja. Olemme toivottaneet lapsetkin tervetulleiksi iltapäiväpalavereihin. Lasten mielestä “äidin työpaikalla on kivaa”. Yrittäjyys tuo parhaimmillaan ruuhkavuosiin sitä paljon kaivattua joustoa: työajat joustavat, ja töitä voi tehdä myös kotoa käsin. Toki välillä yrittäjän työt jatkuvat pitkälle iltaan tai viikonloppuun, mikä on pois perheen yhteiseltä ajalta.

Työn ja perheen yhdistäminen ei ole 2010-luvullakaan mikään itsestäänselvyys. Kaikilla ei ole puolisoa, joka hakisi lapset päiväkodista, tai vanhempia, jotka odottavat höyryävien patojen kanssa töistä palaavaa. Vuorotyö ja työmatkat vievät haasteen aivan toiselle tasolle.

Päiväkodin ja muun lastenhoitoavun lisäksi työ- ja perhe-elämän onnistunut yhteensovittelu edellyttääkin perheystävällistä asennetta, niin työnantajalta kuin työntekijältä itseltään.  Väestöliiton Paras syy -kampanja kannustaa työyhteisöjä miettimään selkeitä pelisääntöjä ja etsimään parhaita käytäntöjä helpottamaan työ- ja lapsiperhearjen yhteensovittamista.

Vertaistukea verkostoista

Koulutettujen naisten Mothers in Business -verkosto (MiB) rohkaisee äitejä seuraamaan kutsumustaan ja tekemään omat päätöksensä uran ja äitiyden yhteensovittamiseksi. Yhdistys toimii aktiivisesti myös Tampereen suunnalla ja on houkuttanut kumulaisiakin tapahtumiinsa. MiB:n tapaamisissa pienten lasten äidit saavat toisiltaan vertaistukea ja kouluttajilta ihan käytännön vinkkejä ruuhkavuosista selviämiseen. Verkostossa karttuu myös tuikitärkeää sosiaalista pääomaa, kun samassa elämäntilanteessa olevat naiset työelämän eri aloilta verkostoituvat keskenään.

Kumussa yrittäjyys ja äitiys saadaan leivottua samaan pakettiin, vaikka se vaatiikin välillä melkoista luovuutta ja luovimista. Asiaa helpottaa luonnollisesti se, että olemme itse itsemme työnantajia, joten voimme määrittää omat pelisäännöt työpaikallemme.

Me Kumussa haluamme äitienpäivän merkeissä haastaa yhteistyökumppanimme miettimään, miten juuri teidän työpaikallanne tuetaan vanhemmuuden ja työssäkäynnin yhteensovittamista. Lähtötilannetta voi kartoittaa vaikka Väestöliiton testin avulla.

Iloista ja hyvin ansaittua äitienpäivää kaikille!

Kumu lahjoitti Uuden tehtaan uusiin tiloihin tuparilahjaksi potan kannustaakseen koko työyhteisöä kiinnittämään huomiota työympäristömme lapsiystävällisyyteen. Askel parempaan suuntaan!

Kumu lahjoitti Uuden tehtaan uusiin tiloihin tuparilahjaksi potan kannustaakseen koko työyhteisöä kiinnittämään huomiota työympäristömme lapsiystävällisyyteen. Askel parempaan suuntaan!