Ennakkoluulot ja -odotukset vaikuttavat meidän kaikkien ajatteluun, halusimme tai emme. Onneksi näiden taklaamiseen ja yhdenvertaisuuden kehittämiseen on olemassa työkaluja. Rekrytointi on yksi tilanne, jossa jo ihmisen nimen ja kuvan perusteella muodostuu helposti rekrytointipäätökseen vaikuttavia ajatuksia, joilla ei oikeasti ole mitään tekemistä rooliin soveltuvuuden kanssa. Vastuullinen toimija...

Kuluttajien, kumppanien ja sidosryhmien odotukset yritysten vastuullisuudesta kasvavat koko ajan. Jos brändinsä haluaa menestyvän myös tulevaisuudessa, on tänä päivänä selvää, että yritysvastuu on laitettava kuntoon pian ja kerrottava siitä muillekin. Entä kun kaikki jo hehkuttavat eettisyyttään ja ekologisuuttaan – toisinaan myös sellaiset, joilla siihen ei olisi...

Kuulostavatko laajempi asiakaskunta, kustannussäästöt tai parempi näkyvyys hakukoneissa houkuttelevalta? Niin ajattelimmekin. Kaikki nämä ovat ulottuvillasi, kun huomioit verkkopalvelusi tai sovelluksesi saavutettavuuden. Yrityskentässä toimiville puhe digitaalisesta saavutettavuudesta on saattanut tähän asti kuulostaa vain joltain julkishallintoa koskevalta velvoitteelta. Nyt on erinomainen aika herätä! Saavutettavuudesta kannattaa välittää, vaikka lain...

Pitkään odotettu saavutettavuuslaki hyväksyttiin eduskunnan hallintovaliokunnassa 11.2.2019. Se tietää monelle pikaista toimeen tarttumista ja uusien toimintatapojen opettelua. Mitä tehdä juuri nyt, jos saavutettavuus on vielä vieras aihe ja lain vaatimukset epäselviä? Älä hätäile – näiden neljän asiantuntijavinkin avulla pääset jo pitkälle! 1. Selvitä suhteesi lakiin ja...